Rakastun, mutta koskaan en kokonaan

Onpa ollut lauantai. Pimeys, kofeiini överit, kynttilät (vaikka aikaisemmin sanoin että kynttilät on homojen hommaa) ja iltasanomat. Ihan liikaa aikaa miettiä järkeviä asioita. Voihan rakkaus.

död

Kuinka moni teistä on ollut rakastunut, käsi ylös? Mulla viilettää molemmat kädet katossa. Olen ehkä maailman otollisin rakastuja. Rakkaus on huuumetta. Mulla on tapana ainakin addiktoitua siihen. Sen tuottama mielihyvä on valtaisa. Mutta se, miten rikki se voi ihmisen saada, se on jotain aivan käsittämätöntä. Joskus saattaa toteutua sanonta 'hulluna rakkaudesta' turhan kirjaimellisesti.

Onko ihminen ihan typerä, ko uhraa toisen ihmisen takia lähes mitä tahansa? Entä jos se vaan sattuu loppupeleissä, onko se silti ollut sen arvoista? Jos rakastat kerran, rakastatko aina? Voiko rakkaus loppua koskaan kokonaan? Kerran satutettuna voi olla hankala ottaa vastaan rakkautta, saati sitten luottaa sen pysyvyyteen. Mutta entä jos on sattunut enemmän kuin kerran? 

Rakkaus on ihanaa. Mutta niinko Daikini eräässä kappaleessaan osuvasti sanoo; "Suru on rakkauden hinta, suurin osa kivusta siis tietoinen valinta"

Nyt ettei menisi liian järkeväksi tämä homma, meikä painuu tien toiselle puolelle Mummolaan syömään POTTUKUKKOA ja tapaamaan hölmöä enoani! Kivaa lauantaita, minä itse vietän sen jälleen ihanan Mervini kanssa. Tuitui!